Edunvalvonta
Edunvalvonta jakautuu koulutuspolitiikkaan ja sosiaalipolitiikkaan, joista kumpaistakin koordinoi oma vastaavansa hallituksessa.
Koulutuspolitiikan ydin koostuu opiskelijan aseman tarkkailusta yliopiston hallinnossa. Tiedekuntien ja laitosten hallinto on järjestetty nk. kolmikantaperiaatteen mukaisesti, eli yliopiston hallinnon toimielinten jäsenistä yksi kolmannes koostuu professoreista, yksi kolmannes muista opettajista ja henkilökunnasta sekä yksi kolmannes opiskelijoista. Yksi ainejärjestö Serverin keskeisistä tehtävistä on toimia tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden etujen ajajana laitos- tiedekunta sekä yliopiston tasolla. Opiskelijaedustajien pyrkimys on näiden kautta tuoda opiskelijoiden näkökulma käsiteltäviin asioihin.
Sosiaalipoliittinen sektori pitää huolta opiskelijan hyvinvoinnista, asumisesta ja toimeentulosta. Sosiaalipoliittisen toiminnan tavoitteena on opiskelijan opiskeluaikaisen kaikenkattavan hyvinvoinnin edistäminen ja hyvien opiskeluedellytysten aktiivinen parantaminen.
Ainejärjestömme edustajat toimivat laajasti myös Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Edunvalvontaa harjoitetaan sekä ainejärjestön omana toimintana, sekä yhdessä ylioppilaskunnan kanssa.

