Sanasto
Kaikkiin perustutkintoihin sisältyy toisen kotimaisen kielen sekä yhden tai kahden vieraan kielen opintoja. Kieliopinnoissa painottuu oman alan opiskelun ja seuraamisen sekä ammatillisen kehittymisen kannalta tarpeellinen kirjallinen ja suullinen kielitaito. Toisessa kotimaisessa kielessä on saavutettava lain mukaan korkeakoulututkinnon suorittaneelta valtion virkamieheltä kaksikielisellä alueella vaadittava kielitaito. Ruotsin kurssi kannattaa suorittaa opiskelujen alkuvaiheessa.

